top of page
  • LinkedIn
  • Instagram
  • Facebook
  • Twitter
Yacine-5-5-202118893.png
Identiteetti, kokemus ja luonne joiden pohjalta johdan. 
Minusta

Olen senegalilaisen isän ja suomalaisen äidin rakastettu tytär. Jo lapsena ymmärsin, millainen merkitys monikulttuurisella taustallani olisi minulle suomalaisena Afrikassa, ja senegalilaisena Euroopassa. Tämän jatkuvan löytöretken hengessä teen intohimoisesti työtäni yhteiskunnan eri osa-alueilla.  Yhdentoista  vuoden aikana Googlella olen käyttänyt osaamistani organisaatioiden ja yksilöiden digitaalisen potentiaalin aktivoimisessa sekä yhdenvertaisuuden viestin vahvistamisessa. Käytän ääntäni rakentaakseni siltoja ja luottamusta sekä synnyttääkseni tarpeellista keskustelua Afrikan potentiaalista, jotta voimme vihdoin nähdä sen suurena mahdollisuutena – rakentamalla riippumattomuutta, ei riippuvuutta.
 

Yksi mielenkiintoisimmista osa-alueista työssäni Googlella on keskustelujen herättäminen ja edistäminen sellaisista aiheista kuin representaatio, rasismi, antirasistinen koulutus ja yhteenkuuluvuuden tunne. Rakastan sitä, että saan luoda tilan, jossa minunkaltaiseni ihmiset voivat avautua ja käydä rehellistä keskustelua edellämainituista ongelmista. Näin voimme raivata tietä  aliedustetuille ryhmille, jotta ne voisivat kukoistaa paremman päätöksenteon, koulutuksen ja liittolaisuuden edistämiseksi koko yhteiskunnassa. 

En usko ainoastaan, että erilaisista taustoista tulevat ihmiset tuovat yhteiskunnallemme suurta lisäarvoa, vaan pyrin myös toteuttamaan tätä filosofiaa johdonmukaisesti jokaisessa toiminnassani työni kautta. Emme koskaan pääse eroon syrjinnästä, ellemme puhu asiasta avoimesti ja luo perustaa suvaitsevaisemmalle ja ystävällisemmälle yhteiskunnalle, jossa jokainen voi vihdoinkin olla oma itsensä. Tällaisesta yhteiskunnasta olen aina haaveillut teini-ikäisestä lähtien ja pyrin tekemään päivä kerrallaan parhaani, jotta se olisi mahdollista. Aika on nyt, ja kutsun sinut mukaani tähän ponnistukseen heti tänään.

Ura ja toiminta
  • Google +11 vuotta

  • Hallitustyö: Åbo Akademi ja Skhole .fi

  • Neuvonantaja:  Ambitious Africa 

#google #marketing #diversity #racialequity  #boarprofessional #publicspeaker #aboakademi

Koulutus
  • Executive MBA, Aalto EE (2019)

  • ​​​​​​​​​​​​​​BBA in International Business​​ (2016)

  • ​Tandem Leadership Alumni​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​ (2017)

#execmba #aaltoee #yaleschoolofmanagement #bba #tamk #internationalbusiness #marketing

Kumppanit

Puma

Disainio

SimeliusSimelius

UHANA

The FNRM

Norders

Yacine is an amazing colleague and a professional with passion. She knows her details, has the ability to deliver complex matters and drives results. She has courage, is a strong voice of diversity and does not shy away when difficult conversations are needed. I have huge respect for her and absolutely appreciate every opportunity to work with her.

Hanna Kivelä

Colleague Review

Managing Director

Fujitsu Finland, ex-Googler

Yacine is a rare combination of a talented and driven professional executive with a heart of gold that seeks to help others. She is passionate about standing up for minorities and marginalised communities, making time in her busy schedule to use her talents for the benefit of the non-profit sector. She is a rare gem in the corporate world and it is an honour to call her a friend.

David Korpela

Client Review

We studied together at Aalto EMBA program for two years. During this period we all in our cohort had the pleasure to get to know Yacine and see her great talent as a leader and as a visionary mind. Her communication is very clear and to the point. She has a strategic way of thinking and she always brings leadership and empathy with her, wherever she goes.

Eero Jyske

Had the pleasure to work with Yacine during my years at Google. Yacine is a modern leader who has a natural gift for relationship building, with a constant drive to always achieve more and to execute with excellence. More importantly, Yacine has the ability to create an environment where her colleagues thrive and excel.

Filippa Hallersbo

Review from Team member Co-founder xxxxx,

ex-Googler

Yacine and I worked together at Google where she was in marketing and I was heading Google's operations in Finland. Yacine is a great colleague to work with - she knows everything about marketing and how to build great relationships with marketing and sales partners. She is a talented, hard-working and warm co-worker and a joy to collaborate with. Yacine is a real googler.

Anni Ronkainen

Client Review

Suositukset
bottom of page